Suomenlapinkoira
Historia
Suomenlapinkoira polveutuu lapinporokoirien ja suomenlapinkoirien yhteisistä kantavanhemmista sekä vanhakantaisista lapinkoirista. Tämän tyyppisiä koiria on käytetty noin 7000 vuotta sitten porojen paimennus- ja vartiointitehtävissä. Lapinkoira rekisteröitiin omaksi roduksi 1967 ja 1993 nimi vaihdettiin suomenlapinkoiraksi.
Luonne
Suomenlapinkoira on monipuolinen koira, joka sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin hyvin. Rotumääritelmässä sanotaan, että ”suomenlapinkoira on älykäs, rohkea, rauhallinen ja oppimishaluinen sekä ystävällinen ja uskollinen.”
Suomenlapinkoira on retkeilevän luontoihmisen koira, maatilan monitoimikoira ja kaupunkilaisen paras ystävä, joka ystävällisen ja seurallisen luonteensa vuoksi sopii hyvin myös lapsiperheisiin. Parhaimmillaan paimensukuinen lapinkoira on seurallinen, hyväntuulinen ja vilkas, mutta samalla hyvähermoisen rauhallinen. Se on älykäs ja oppii helposti kaiken, minkä se itse kokee mielekkääksi. Monissa yksilöissä on lisäksi juuri sen verran oveluutta, että niistä saa erinomaisen kumppanin.
Suomenlapinkoira suhtautuu omistajan läsnäolleessa vieraisiin ihmisiin ystävällisesti. Suomenlapinkoiralla on taipumus vahtia reviiriään ja ilmoittaa haukunnallaan vieraiden tulosta. Tämä pohjautuu rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen porotokan ja kodan vahtina. Nartut ovat yleensä uroksia nöyrempiä ja sävyisämpiä.
Harrastaminen: Suomenlapinkoirat ovat suosittuja koti- ja perhekoiria, mutta myös monipuolisia harrastuskoiria. Niillä on meriittejä tottelevaisuuskokeista, agilitysta ja palveluskoirakokeista. suomenlapinkoiraa käytetään edelleen jonkin verran työkoirana Lapissa.
Ulkonäkö
Rotumääritelmä: suomenlapinkoira on keskikokoa hieman pienempi, kokoonsa nähden voimakasrakenteinen, korkeuttaan hieman pitempi, pitkä- ja tuuheaturkkinen koira. Ihannesäkäkorkeus uroksilla 49 cm, nartuilla 44 cm, sallittu poikkeama + 3 cm. Tyyppi on tärkeämpi kuin koko.
Suomenlapinkoiran turkki on runsasta ja karheaa. Kaikki värit ovat sallittuja. Yleisvärin tulee olla hallitseva. Yleisväristä poikkeavaa väriä voi esiintyä päässä, kaulassa, rinnassa, rungon alaosassa, raajoissa ja hännässä. Tavallisimmat värit ovat musta/parkki joko merkein tai ilman, riistanvärinen, soopeli ja vehnä.
Terveys
Kuten kaikilla roduilla, myös suomenlapinkoiralla esiintyy joitakin perinnöllisiä sairauksia, kuten silmäsairauksia ja nivelsairauksia. Myös joitakin autoimmuunisairauksia esiintyy. Perinnöllisiä sairauksia pyritään ehkäisemään terveystarkastuksilla, jalostusvalinnoilla ja jalostussuosituksilla ja suomenpainkoira kuuluu myös Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan. Suomenlapinkoira on kuitenkin suhteellisen perusterve rotu ja ei ole mitenkään poikkeuksellista, että elävät yli 15 vuoden iän.
Paimensukuinen lapinkoira
Paimensukuisiksi lapinkoiriksi sanotaan niitä lapinkoirarekisterissä olevia koiria, jotka polveutuvat Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueilta kootuista, tunnettuihin työkoirasukuihin kuuluvista koirista. Näissä koirissa on pyritty säilyttämään Tunturi-Lapin vanhan paimenkoiran olemus, sen tyyppi, rakenne ja luonne. Tämän koirakannan suojelemiseksi perustettiin vuonna 1981 Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry.
Ulkonäöltään paimensukuinen lapinkoira on pitkärunkoinen, matalaryhtinen, ja sen hännänkantotapa vaihtelee liikkeiden ja mielialojen mukaan. Sillä on työkoiran hyvin kulmautuneet raajat ja sen liikkeissä on notkeutta ja vauhtia.
Kannassa on saatu säilymään melkein kaikki koiran värit: riistanväri, mustavalkoinen, mustan kaikki sävyt vaalein ja/tai ruskein merkein, parkinväri eri vivahteissa, savunväri, kermanväri, keltainen ja erilaiset raidat.
Koiria on kokeiltu myös alkuperäiseen työhönsä paimenena. Niitä käytetään maatiloilla karjankuljetukseen ja jotkut toimivat poropaimenina.
Suomenlapinkoira alkuperäinen käyttötarkoitus on poropaimennus. Koiria käytetään yhä paimennustyössä joillakin poronhoitoalueilla, sekä paimenkoirina lammas- ja nautatiloilla.
Nykyään suomenlapinkoirasta on tullut suosittu seura- ja harrastuskoira. Porojen paimennus on vaihtunut mm. tokoon ja agilityyn. Myös palveluskoirakokeissa suomenlapinkoiria käy joka vuosi joitakin. Näistä lajeista haku ja jälki ovat suosituimmat.
Finsk lapphund
Historia
Den lapska vallhunden och den finska lapphunden har gemensamma förfädrar. Den här typen av hundar har använts redan för ca 7000 år sedan till att valla renar samt till att vakta dem. Lapphunden registrerades som en egen ras 1967 och 1993 ändrades dess namn till Finsk lapphund.
Karaktär
Den finska lapphunden är en mångsidig hund som anpassar sig bra till olika slags förhållanden. Enligt rasstandaren är den intelligent, modig, lugn och foglig. Den skall vara vänlig och tillgiven. Rasen passar människor som trivs i naturen. Den finska lapphunden är en mångsidig hund att ha på lantgården och kan vara människans bästa vän i stadsmiljön. Den passar även till barnfamiljer, då den till naturen är vänlig och social. Då den visar sina bästa sidor är den social, gladlynt och alert, men samtidigt lugn, då den överlag har goda nerver. Den är intelligent och har lätt att lära sig, åtminstone sådant som den tycker är meningsfullt. Ofta är den finska lapphunden även väldigt listig, vilket gör den till en utmärkt kumpan. Den finska lapphunden förhåller sig vänligt till främmande människor då ägaren är närvarande. Den har anlag att vakta sitt revir och meddela med skall då det kommer någon. Detta har sin grund i att rasen ursprungligen användes till att vakta hemmet och renflockar. Tikarna är ofta mera ödmjuka och fogliga än hanarna. Den finska lapphunden är populär som familjehund, men även som en mångsidig hobbyhund. Flera lapphundar har meriter i bl.a. lydnadsprov, agility och bruksgrenar.
Utseende
Finsk lapphund skall vara något under medelstorlek, kraftigt byggd för sin storlek och något längre än mankhöjden. Mankhöjdens ideal är 49 cm för hanar och 44 cm för tikar. Tillåten avvikelse är +/- 3 cm. Typen är viktigare än storleken. Pälsen skall vara lång och tät. Alla färger är tillåtna. Grundfärgen skall dominera. Annan färg än grundfärgen kan finnas på huvudet, halsen och bröstet, undersidan av kroppen, på benen och på svansen. De vanligaste färgerna är svart/bark endera med tecken eller utan, viltfärgade, sobel eller vete.
Hälsan
Liksom alla raser, har även den finska lapphunden en del ärftliga sjukdomar, såsom ögonsjukdomar och ledsjukdomar. Även en del autoimmunsjukdomar förekommer. Man försöker förebygga de ärftliga sjukdomarna genom att göra hälsogranskningar, välja avelsdjur samt ge avelsrekommendationer. Den finländska lapphunden hör även till Kennelförbundets PEVISA-program. Rasen är dock en relativt grundfrisk ras och det är inte ovanligt att de uppnår en ålder på över 15 år.
Finsk lapphund med vallarbakgrund
Registrerade finska lapphundar som har sitt ursprung i arbetande hundar från välkända hundsläkter kallas "finsk lapphund med vallarbakgrund". Dessa fanns inom finska, norska och svenska renskötselområden. I de här hundarna har man velat bevara den gamla nordkalottska renvallarens väsen, rastyp, kroppsbyggnad och lynne. För att skydda denna hundpopulation grundades sällskapet Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry. 1981.
Till utseendet är denna lapphund långsträckt med låg mankhöjd. Svansbäringen varierar efter rörelse och sinnesstämning. Hunden har välvinklade ben, såsom det anstår en arbetshund, och den rör sig snabbt och smidigt. I populationen finns nästan alla ursprungsfärger bevarade: viltfärg, svart-vitt, alla svarta toner med ljusa och/eller bruna inslag, alla rödbruna toner (barkfärg), askgrått, gräddfärgat, gult och ränder i olika färger. Rasen används också i sitt ursprungliga arbete som vallare: på gårdar för att valla betesdjur eller får, och vissa som renvallare i Lappland. Hunden är också mycket uppskattad inom bruks- och lydnadsområdet och i hundidrott som t.ex. agility, lydnad och spårning. Renvallaregenskaperna kan testas i de årliga renvallningsevenemangen och i olika träningsläger med får.